EMMA - Espoon modernin taiteen museo. Raimo Utriaisen näyttely Soiva Viiva 2007. Kuva Ari Karttunen/EMMA.
Näyttelykeskus WeeGee. Kuva Ari Karttunen/EMMA.
Näyttelykeskus WeeGeen aula. Kuva Ari Karttunen/EMMA.
Entinen painotalo täynnä taidetta ja tapahtumia, Suomen suurin näyttelykeskus kivenheiton päässä Helsingistä.
EMMA esittelee modernia taidetta - pitkällä perspektiivillä: 1800-luvun juurilta nykytaiteeseen. EMMA sijaitsee Tapiolassa, näyttelykeskus WeeGeessä, betonista teollisuushistoriaansa rohkeasti muistelevassa entisessä kirjapainossa. Kunnostustarpeessa oleva vanha, valtaisa betonikiinteistö syntyi uudelleen elämää sykkiväksi kulttuurikehdoksi. EMMAn lisäksi talossa ovat yleisölle avoinna Espoon kaupunginmuseo, Leikkilinna - Suomen Lelumuseo, Kellomuseo, Helinä Rautavaaran etnografinen museo, Galleria Aarni, Café WeeGee sekä museokauppa.
EMMAssa on pysyvästi esitellä Saastamoisen säätiön taidekokoelma. Kokoelma on kasvanut yli 1900 teoksen mittaansa kuopiolaisen Saastamoisen teollisuussuvun alun perin kotikokoelmaksi hankituista taideteoksista. Vuoden 2009 Salissa on lisäksi esillä Hannu Väisäsen kokoelman teoksista koostama näyttely Koiran ja suden välissä. Kokoelma täyttää puolet EMMAn näyttelytiloista, toisella puolella vaihtuvat kansainväliset ja kotimaiset näyttelyt.
Oheisohjelmisto, opastukset, työpajat, luennot ja tapahtumat tarjoavat oivaltavia ja omakohtaisia kohtaamisia taiteen kanssa. EMMAn Taidehaltijat toivottavat lapset tervetulleeksi museoon, vaikka viettämään synttäreitä Taidehaltijan pajakutsuille.
Yleisöopastukset
Taidevartit sunnuntaisin klo 13 ja 16.
Taidehaltijan tunti sunnuntaisin klo 14. Lapsille n. 4-8 v.
Ilmoittautuminen lippukassalla samana päivänä klo 13.30 lähtien.
ti, pe- su klo 11 - 18
ke-to klo 11 - 20
1.6.-31.8. ti-su 11-18
Bussit Helsingin Kampista 106 ja 110. Elielin aukiolta 194. Itäkeskuksesta Jokerilinja 550.
WeeGee-lippu, (sisäänpääsy kaikkiin viiteen museoon) 10/8 euroa.
S-asiakasomistajakortilla 9/7 euroa.
Alle 18-v ja yli 70-v maksutta.
Kohteeseen liittyvät teemat
Pääkaupunkiseudun seitsemän suurta kuvataidelaitosta ovat...
Pääkaupunkiseudun museot tarjoavat monenlaista tekemistä lapsille...
Irakilaissyntyinen, Suomeen asettunut Adel Abidin (s. 1973) rakentaa...
Venäläisten taiteilijoiden teoksia 1800-luvulta 1900-luvun alkuun.