Suomalaissyntyinen, Tukholmassa työskentelevä valokuvataiteilija Denise Grünstein
(s. 1950) tunnetaan erityisesti näkemyksellisenä henkilökuvaajana. Hänen intensiiviset ja romanttissävyiset kuvansa ovat voimakkaan asetelmallisia, luonto ja maisema ovat niissä tärkeällä sijalla. Myös Kiasmaan tulevien teosten keskiössä on ihminen, joka on kuvattu hienovaraisen dramaattisella tavalla maisemassa.
Valokuvataiteilijan ensimmäinen laaja näyttely Suomessa koostuu läpileikkauksesta taiteilijan 2000-luvun valokuvasarjoihin, sekä uusista videoteoksista. Sarjassa Malplacé (2005) Grünstein palaa mustavalkoisen valokuvauksen pariin. Sarja on kuvattu suomalaisessa maisemassa ja niissä monissa esiintyy naishahmo. Kuvien tunnelma on elokuvallinen ja mystinen: ympäristöt näyttävät hylätyiltä ja kuvien naiset tuntuvat olevan väärissä paikoissa, väärään aikaan. Malplacé –sarjan kuvat jatkavat Tukholman Moderna Museetissa vuonna 2001 esillä ollutta värivalokuvasarjaa Figure in Landscape, joka niin ikään esitti yksinäisiä naishahmoja maisemassa.
Ennen läpilyöntiään taiteilijana Denise Grünstein työskenteli muotikuvaajana. Hän on myös kuvannut lukuisia julkisuuden henkilöitä kuten näyttelijöitä ja muusikoita, mm. lukuisat Eva Dahlgrenin levyjen kannet ovat hänen tuotantoaan.
Kohteen laajuus viittaa tutustuttavien kohteiden määrään ja aikaan, jonka voi arvioida niiden tarkastelun kestävän. Yksi palkki viitaa pienikokoiseen näyttelyyn, jonka voi käydä katsomassa jopa hetken mielijohteesta. Viisi palkkia tarkoittaa suurnäyttelyä, johon tutustumiseen kannattaa varata aikaa useita tunteja.