HelsinkiArt.fi -verkosto

Pääkaupunkiseudun seitsemän suurta kuvataidelaitosta ovat yhdistäneet voimavaransa ja luoneet yhteisen verkoston, jonka tarkoituksena on avata uusi ikkuna taiteen monipuoliseen maailmaan. Haluamme tarjota entistä parempia palveluja, edistää toimintaamme koskevaa tiedonvälitystä, kehittää taiteen saavutettavuutta ja herättää mielenkiintoa kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria kohtaan. Tavoitteena on kehittää myös jäsenlaitosten välistä yhteistyötä sekä toiminnan koordinointia ja suunnittelua.

HelsinkiArt.fi -verkoston jäseniä ovat Amos Andersonin taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Helsingin kaupungin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma, Helsingin Taidehalli ja Sinebrychoffin taidemuseo. Verkoston laitokset toteuttavat vuosittain yhteensä yli 80 taidenäyttelyä. Yhteenlaskettu kävijämäärä vuonna 2008 oli lähes 950 000. Vuonna 2009 näyttelytoimintamme on poikkeuksellisen monipuolista ja kansainvälistä. Ohjelmistoon kuuluu useita kuvataiteen suurtapahtumia. Metropolialueella kuluvaa vuotta voidaan syystä kutsua ”kuvataiteen vuodeksi”.
Tervetuloa taiteen maailmaan!

Sulje

Ystävällisin terveisin,
Berndt Arell, Nykytaiteen museo Kiasma
Janne Gallen-Kallela-Sirén, Helsingin kaupungin taidemuseo
Ulla Huhtamäki, Sinebrychoffin taidemuseo
Kai Kartio, Amos Andersonin taidemuseo
Maija Koskinen, Helsingin Taidehalli
Maija Tanninen-Mattila, Ateneumin taidemuseo
Markku Valkonen, EMMA – Espoon modernin taiteen museo

Huomenta Afrikka!

Villa Karon 10-vuotisjuhla -näyttely

Juhlanäyttely Huomenta Afrikka! on suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa työskennelleiden eri alojen suomalaistaiteilijoiden ja heidän afrikkalaisten kollegojensa tapahtumarikas ja moniulotteinen näyttely. Kesänäyttelynä ja runsaiden yleisötapahtumien ansiosta se tuo karnevalistista tunnelmaa Taidehalliin.

Huomenta Afrikka! – Villa Karo 10 vuotta

19.6.2010–11.8.2010

Beninissä, Grand Popon kaupungissa sijaitsevassa suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa on työskennellyt jo lähes 300 suomalaista eri alojen taiteilijaa. Taidehalli kokoaa Villa Karon juhlavuoden kunniaksi runsaan näyttelyn, joka osoittaa eri tavoin residenssiajan ja beniniläisen arjen vaikutuksia suomalaisiin taiteilijastipendiaatteihin ja heidän työskentelyynsä. Tuloksena on  joskus ollut välitön taiteellinen uudelleensyntymä, joskus taas vasta myöhemmin alitajunnasta kummunnut vaikutus. Värikäs juhlanäyttely esittelee monipuolisesti 50 taiteilijan maalauksia, veistoksia, installaatioita, valokuvia, liikkuvaa kuvaa, sarjakuvia, muotoilua, taidekäsityötä, sekä arkkitehtuuria.

 

Näyttelyn on kuratoinut Taidehallin johtaja Maija Koskinen. Taiteilijat ovat Heini Aho, Victor Amoussou, Anna Alapuro, Kaisu Aro, Hanna Arvela, Stefan Bremer, Alvar Gullichsen, Tuula Heinilä, Outi Heiskanen, Johanna Hyrkäs, Sampsa Indrén, Marja Junnikkala, Sade Kahra, Jouni Kaipia, Päivikki Kallio, Kapa, Soili Kokkonen, Irene Koumolou, Pertti Kukkonen, Kari Lindström, Inkeri Makkonen, Tuija Markonsalo, Juha Menna, Tapani Mikkonen, Eila Minkkinen, Maria Munsterhjelm, Teemu Mäki, Marja-Liisa Mäki-Penttilä, Susana Nevado, Hilkka Niemi, Lauri Nykopp, Aino-Kaarina Pajari, Leea Pienimäki, Tamara Piilola, Merja Ranki, Ulla Rantanen, Nalle Ritvola, Katri Ruotsalainen, Jaakko Rönkkö, Tini Sauvo, Heli Schultz, Anneli Sipiläinen, Kasper Strömman, Päivi Takala, Ilona Valkonen, Adolfo Vera, Milja Viita, Ilkka Väätti, Timo Wright, Eero Yli-Vakkuri.

 

Taidehallin Kiosque-kauppa muuttuu kesän ajaksi afrikkalaistyyppiseksi basaariksi beniniläisine tuotteineen. Näyttelyn lisäksi yleisö pääsee tutustumaan afrikkalaiseen kulttuuriin monipuolisen oheisohjelman myötä.

Su 20.6. klo 12: Tule mukaan! Va kudom! -perhepäivä: Klovneriaa, musiikkia, tanssia sekä kierrätystyöpaja.

Ke 30.6. klo 18.00: ”Baila Afrika” Tanssiteatteri ERI ja Tiina Lindfors.

To 1.7. klo 16.30: ”Baila Afrika” Tanssiteatteri ERI ja Tiina Lindfors.

Pe 2.7. klo 16.30 ”Baila Afrika” Tanssiteatteri ERI ja Tiina Lindfors.

Ke 4.8. klo 18.00: Kirjallisuusilta

Ke 11.8. klo 18.00: Musiikki-ilta

 

 

Tyyppi:
Näyttely
Aika:
19.6.2010 - 11.8.2010
Laajuus:
5/10
Ohje?

Kohteen laajuus viittaa tutustuttavien kohteiden määrään ja aikaan, jonka voi arvioida niiden tarkastelun kestävän. Yksi palkki viitaa pienikokoiseen näyttelyyn, jonka voi käydä katsomassa jopa hetken mielijohteesta. Viisi palkkia tarkoittaa suurnäyttelyä, johon tutustumiseen kannattaa varata aikaa useita tunteja.

Avainsanat
nykytaide